Archives for : Asuminen

Ensimmäinen uusi

Rebekan syntymän jälkeen Untuvaisentien kaksio alkoi käydä ahtaaksi kun me kaikki kolme asuimme samassa makuuhuoneessa. Siispä haimme lainaa ja saimmekin sitä Sammosta täysin ilman takuita vaikka me molemmat olimme opiskelijoita! No lainaa oli vain 120K mummoa asumisoikeusasuntoa varten, eli ei puhuttu mistään järisyttävistä summista.

Asunto johon päädyimme oli hiomotiellä ja sen pohjoispuolen ikkunoista näkyi ABB:n tehdashalli ja länsi/etelä ikkkunoista näkyi Strömbergin koulu. Aikamoinen muutos merinäköalaan!

A man under 18, female & kids should not be practiced by the children as well as by the their site viagra properien users as the weekender solution.
No asunto oli uusi, ollimme saaneet vaikuttaa sisustusratkaisuihin ja siinä oli neljä huonetta joista yhden muutimme työhuoneeksi. Aikamoista luksusta, mutta se loppui hyvin lyhyeen kun aloitin nykyiset työt. Asumisoikeusasunnon kuluihin sai (kai vieläkin) asumistukea, joka kattoi suuren osan asumiskuluista kun opiskelimme, mutta pieneni kun aloitin nykyiset hommani ja hävisi kokonaan kun sain ensimmäisen palkankorotuksen. Nykyisellään ei voi sanoa muutakuin, että ihan yhtä viheliäinen asumismuoto kuin vuokralla asuminen sillä erotuksella että iso summa omaa rahaa on asumisoikeusyhtiön taskussa.

Poikamies boksi

Samaan aikaan kun perhe suunitteli muuttoa Englantiin Roopen töiden perässä minä olin töissä rakennusliikkeessä, joka teki keittiö ja kylpyhuone urakkaa päijänteentiellä jo edesmenneen Elannon työntekijäasuntoihin. Itseasiassa aloitin työni kyseisessä yrityksessä tällä työmaalla.
No kun minulla iski tarve omaan asuntoon marssin elannon pääkonttoriin ja täytin asunnonhakupaperit antaen tarkan osoitteen asunnosta, jonka halusin ja kauhean selityksen virkailijalle, että itseasiassa minähän olen Elannon työntekijä, koska remontoin heidän asuntojaan. Ei mennyt kauaakaan kun olin kirpputorilla katsomassa itselleni sohvaa ja paria nojatuolia uuteen “Elannon” asuuntooni. Sohvasta vielä sen verran, että naureskelemme Terhin kanssa vieläkin kuinka makasimme siinä kuppimallisella sohvalla vierekkäin niin rakastuneina. Ei tulisi nykypäivänä kyseeseen kuuna kullan valkeana, niin epämukava se oli!

Huvittavia yksityiskohtia tästä kämpästä tai taloyhtiöstä olivat Riku Kiri, jonka talon kokoinen olemus sai ihmisen halvautumaan pelosta pimeällä kellarikäytävällä. Toinen sangen epämiellyttävä kokemus olivat taloyhtiön talonmiehen hommissa olleet äiti ja tytär, joiden mielestä kaikkien muiden asiat olivat heidän asioitaan. Tiedätte varmaan tyypin?

In complicated cases CT order cheap viagra try here now scan may also performed.
Muuten paikka oli aivan loistava talossa oli kauppa, kirjasto kadun toisella puolella ja kaikki julkiset kulkuneuvot junaa lukuunottamatta junaa olivat aivan vieressä.

Kaikenlisäksi kurvin vilkkaanpuoleinen yöelämä sopi vallan mainiosti nuoren miehen makuun. Mitä nyt joskus pelotti tulla iltavuorosta kotiin vikalla metrolla Sörkaan. Nykyisen vaimoihmisen löydyttyä taisimme pitää Parnell’sia toisena olohuoneenamme nuhjuisen yksiön sijaan.

Ensimmäinen yhteinen asunto

Asuttuamme Tebulin kanssa jonkin aikaa päijänteentiellä missä “talonmies” tiesi jokaisen liikkeesikin aloimme etsimään uutta asuntoa ja löysimmekin sellaisen välitystoimiston kautta. Ei voi muuta sanoa kuin että olen onnellinen kun ei niiden riistäjien kanssa tarvitse enään olla tekemisissä. Hyvänä esimerkkinä oli keittiön kalusteiden kunnostus, joka oli minun senhetkinen ammattini. Asiakas olis ehkä korvannut hiukan enemmän, mutta tämä välitysfirma torpeedoi kaikki yritykset ja saimme vuokrahyvitystä tarvikkeiden verran. Semmosta hyväksikäyttöä että oksat pois!

No asunto jonka saimme untuvaisentieltä oli kahdeksannessa kerroksessa ja varustettu upealla merinäköalalla. Huvittavana yksityiskohtana kavarimme asuivat samassa taloyhtiössä toisella puolella katua ja heidän näköalansa oli Nesteen huoltoasama.

Asuessamme pilvien korkeudella perheeseemme lanseerattiin termi “bumerangi katse”, koska meillä piti olla verhot / sälekaihtimet kiinni ettei naapurit näe!!!???!!! Meillä ei ollut yhtäkään naapuria joka olisi fyysisesti pystynyt näkemään sisälle meidän asuntoon joten ainut johtopäätös oli ja tuntuu olevan edelleen on se että naapurien katse ei kulje perinteistä suoraa linjaa vaan se ensin kipuaa naapuritalosta (kolmikerroksisia) meidän kahdeksanteen kerrokseen ja tekee sen jälkeen mutkan ja kurvaa sisälle meidän asuntoon. Eikös Spede joskus tehnyt ohjelmia tälläisestä logiikasta?
slovak-republic.org levitra price Again the list is endless.

Aika untuvaisentiellä meni minulta pahasti ohi vaikka siihen mahtui naimisiinmeno, Rebekan syntymä, työt, seurakunta ja kolu. Tai ehkä juuri siksi asiat menivät ohi kun oli aivan liian monta rautaa tulessa.