Kun kolmenkympin raja alkoi lähestyä ja olin tehnyt toimistohommia jo muutaman vuoden huomasin kaksi asiaa. Ensimmäinen oli ajoittain kovaksikin äityvä alaselän kipu ja toinen oli lisääntyvä rasvakerros mahan seudulla. Ensimmäinen selkeästi johtui fyysisen työn vaihtamisesta istumatyöhön samalla kun muut toiminnot säilyivät ennallaan. No yllätys yllätys toimisto vässykän selkähän ei sellaista kestä ja se menee rikki. Onneksi varsinainen ruoto on kunnossa, mutta ne lihakset. Toinen minulle henkilökohtaisesti järkyttävämpi muutos oli michelin renkaat jotka alkoivat koristaa mahaani. Terhin mielestä olen alipainoinen ja minun tulisi lihota vähintään 20 kiloa, mutta jos on aina ollut langanlaiha niin pienikin muutos tuntuu pahalta!
Näisitä huomioista johtuen päätin että jotain on tehtävä. Juokseminen oli poissuljettu, koska se vain on kaikinpuolin vastenmielistä puuhaa, johtuen varmaan ikävästä muistijäljestä, joka peruskoulun pakolliset juoksutunnit Myllypuron pururadalla (nykyisellään näköjään rakennettu taloja täyteen). Nuoruudessa nähtyjen Kontulan pommisuojan punntisaleissa viihtyneiden narsististen lihasmöykkyjen tähden kuntosalit tuntuivat jotenkin vierailta. Pelastuksen kuntoilu dilemmaan toivat isän joskus 80-90-luvun taitteessa Sveitsistä tuomat muovikuoriset Kontulasta joko Stadikalle tai Kumpulaan.
